Sir de’Caraduén pohdintoja

Niin, Mercer, olen kovin iloinen, että te päätitte liittyä seuraamme tälle matkalle. Minun on myönnettävä teille, että tämä ei varsinaisesti ole pyhiinvaellusmatka. Se, että etsisin Leidin kadonnutta pyhättöä Keisarikunnan maalta ja tarjoaisin samalla miekallani suojelusta tuolle hontelolle kauppiaalle on vain pinta, joka kätkee alleen suuren vastuun ja suuren salaisuuden. Ja niiden mukana suuren pahuudenkin, jota vastaan me kilpaa juoksemme.

Siksi minulla oli niin suuri huoli siitä, että sen suippokorvatyttären etsimiseen menisi liikaa aikaa. Ymmärrättehän, olin antanut ritarinvalan Tallaintelothin ruhtinattarelle, että löytäisin hänen tyttärensä. Lähtömme siis viivästyi ja saatoimme herättää liikaa huomiota. Toki minä etsin aina tilaisuutta lyödä miekallani merkki historiankirjoihin ja antaa de Caraduén nimen kuulua ihmisten huulilta. Mutta tämä tehtäväni, jonka L'Anguillen herttua minulle uskoi, ei kestä päivänvaloa ennenkuin se on loppuun saatettu. Voisin uskoutua teille tehtäväni yksityiskohdista, mutta en saata ennenkuin voin olla täysin varma, että se pikkuäpärä, se puolituinen, ei ole lähelläkään. Se äpärä tuntuu puhuvan lakkaamatta, mutta silti sen korvat tuntuvat löytävän jokaisen sanan, vaikka luulisi niiden peittyvän sen omaan alituiseen lätinän alle. Vihernahat hänet periköön! Tästä syystä en pidä laivoista, vaikka merten ja jokienkin käyminen minua miellyttää. Ei voi päästä eroon seurastaan, vaan on näiden laitojen vankina ja hyttien seinätkin ovat vain madonsyömää lankkua. Saan hädintuskin nukuttua sen juoppoäpärä- Dashielin kuorsaukselta.

Miksihän herttua käski hänen tulla mukaamme? Mitä tarkoitusta hän toimittaa tällä matkalla? Eikö herttua luottanut siihen, että pärjäisin yksin. Leidin nimeen! Eikö hänellä ole parempia vasalleja kuin tämä retku? Hän käy hermoilleni, Mercer! En sitä paitsi luota häneen, vaikka herttua näytää luottavankin. Enkä liioin luota tähän Monet'en. Hänkin kuitenkin on pitänyt henkensä vain sen takia, että minä olen sen sallinut. Isäni olisi hirtättänyt hänet heti, mutta minä olen antanut armon käydä oikeudesta. Hän näet kuului muuan "seikkailija"-porukkaan, joka petti isäni luottamuksen eräässä tehtävässä, jonka hän heille uskoi. Mutta me tarvitsimme oppaan tälle matkalle.

Keisarikuntaan ja hän oli ainoa, jonka tavoittaa niin lyhyessä ajassa. Hänestä on toki ollut hyötyäkin, mutta välillä toivon, että hän vain liukenisi omille teilleen. Ymmärrätkö? Niin, että hän ja hänen uskollisuutensa eivät enää olisi minun päänsärkyni. En välitä liioin hänen seurastaan, mutta onhan hän oiva opas. Vaikka välillä epäilen, ettei hänellä ole aavistustakaan siitä missä me olemme. Vielä vähemmän kuin minulla. Tai tuolla hintelällä kauppiaalla.

Hmmhh.. Redemund de Molay. Hänestä tuli killan jäsen. Mikäs se nyt olikaan..? Majakka? Muistatteko te, Mercer? Ette? No, ei sillä väliä. Omituisia nuo kauppiaat. En ymmärrä täkäläisia tapoja lainkaan. Meillä Bretonniassa saa kuitenkin käydä kauppaa vapaasti, jos maksaa vain veronsa läänityksen herralle. Mutta täällä täytyy juosta milloin minkäkin pikkuporvarin asioilla, että pääsee tekemään kauppaa laillisesti. Veronmaksua nyt unohtamattakaan. Mutta eipä se minua kosketa, eihän!

Sää huononee. Tuuli alkaa puhaltaa kylmästi. Täytynee kaivaa taas turkikset matkatavaroiden seasta. En odottanut tarvitsevani niitä juurikaan kynsien mereltä lähtiessämme.

Taas tuo nainen riehuu tuon kirveensä kanssa. Hehheh. Välillä minusta tuntuu, että tuon naisen kuoren alla sykkii nuoren urhon sydän, joka vain on jäänyt loukkuun naisen ruumiiseen. Huh. En ymmärrä mikä muukaan saisi naisen lupumaan kauneudestaan noiden lihasten takia! Ehei! Ei naisen paikka ole kirveen varressa vaan kotona lapsia kaitsemassa ja miehen vuodetta lämmittämässä! Vaikka täytyy myöntää, että toisinaan hänen kirveensä näyttäisi halkaisevan minkä tahansa pedon kallon yhdellä iskulla, mutta on vaikea kuvitella naisen lihaksiin kätkeytyvän sellaista voimaa. Hahhaa! Kunpa se vain halkaisisi muutaman hiuksen tuon varomattoman puolituisen kallosta! Saisi mokoma opetuksen! Kuinka minä tahtoisinkaan heittää sen pikku äpärän laidan yli.

On ollut hienoa jutella kanssanne, Mercer, keventää hieman sydäntäni. Olen tyytyväinen, että päätit lähteä aseenkantajakseni. Näen toki, että olet huolissasi siitä, oliko päätös oikea! Mutta usko pois: Miekka leidille köyhyydessä on aina parempi kuin miekka moukalle rikkaudessa! Et tule katumaan päätöstäsi. Ja näet perheesikin kevään tullessa. Siitä olen varma.

Kyllä. On tosiaan hienoa puhella jonkun kanssa, joka tuntuu ymmärtävän ja on kokenut samat vaarat kaaoksen sodassa kuin minäkin. Totta puhuen, kaipaan toveriamme Hrodbertia. Vanha kunnon Hrodbert, uskollinen kuin koira. Toivottavasti hän on kunnossa. Muistathan sinä hänet! Se lyhyt ja vanttera nuorukainen Caraduésta. de Molaykin on epäilemättä huolissaan hänestä. Ovathan he langot toisillensa. Haluaisin rynnätä sinne mustan-neitsyen-saarelle-vai-mikä-se-oli ja noutaa Hrodbert pois sieltä, mutta tehtäväni ei salli viivästyksiä. On jatkettava Nulniin ja tartuttava sitten tähän seikkan. Sen lisäksi minulla on huoli kodistani ja vanhemmistani.