Paskatauti, haaksirikko ja muuta jännää
Kirjoitti: Redemund de'Molay

Ensimmäinen kevään päivä sitten koitti. Kevään kunniaksi sairastuimme kaikki (paitsi se vietävän puolituinen siellä soutuveneessä) karmeaan veriseen ripuliin, liekkö samaan mikä Monétiakin oli koko matkan vaivannut. Kevät tunnetusti sulattaa vuorilta lumet ja jouduimme pian väistelemään kaikenlaista rojua, mitä eräästä Reikin sivuhaarasta virtasi tiellemme. Siinä spuklatessa ja paskoessani pytsiin prykässä en ehtinyt huomata uppotukkia, mikä puhkaisi pohjaamme ammottavan vuodon. Saimme suurin ponnistuksin vedettyä laivan rantaan ja jäimme rannalle värjöttelemään räntäsateessa. Sire päätti ottaa yhden kuormahevosistamme ja ratsasti läheltä löytyneen kappelin luota lähtenyttä tietä pitkin apua hakemaan.

Kukaan meistä ei osannut laivanrakennusta tai timpurin hommia puhdetöitä enempää. En myöskään ollut ymmärtänyt ostaa Marienburgista korjaustarpeita. Mutta eipä tuo Seigerkään ollut huomannut asiaa. Ehkä hän luotti liikaa purjehdustaitoihinsa. No avomerelläpä sitä harvemmin uppotukkeja uiskentelee vastaan.

Sire löysi lähistöltä puoliksi poltetun kyläpahasen ja eräästä talosta koko kylän hengissä olevan asujaimiston. Kävi ilmi, että tämä oli juuri se kirottu kylä, mistä kauppias Essener oli varoitellut, eli Bahrenfarde. Jöötä kyläläisten keskuudessa piti ylimielinen toisen polven witchunter ja Sigmarin vasara, Laszlo von Fleischer. Nimensä mukaan varsinainen teurastaja. Hetken keskusteltuaan Sirelle selvisi, että kylää piti kauhun vallassa joku necromancerin manaama hirviö. Sire tietysti tarjosi miekkaansa, mistä tämä Laszlo ei oikein pitänyt. Uskonnollinen skisma siis, koska tuo kyseinen miekka edusti eri uskontokuntaa, kuin tämä fanaatikko. Niinpä tietenkin. Sigmariitat ovat kovin ahdasmielisiä.

Kaikesta huolimatta Laszlo komensi Siren mukaan ainoan kykenevän veneenrakentajan, erään kuusitoistavuotiaan nuorukaisen Ernest Herrmanin, joka ei ollut kyllä yhtään sen täysipäisempi, kuin Laszlokaan. Kävi ilmi, että hän nöyristeli ihan kaikkia ja kaikkea, etenkin näitä Sigmarin seuraajia. Laiva saatiin kuitenkin siihen kuntoon, että se saatiin hinattua kylän kuivatelakalle kunnollista korjausta varten. Sen pienen reiän väliaikaiseen paikkaamiseen meni koko yö, koska kaikki olimme kovasti neuvomassa Ernestiä ja pikku perseennuolijana hän halusi miellyttää kaikkia.

Sitten olikin aika lähteä kurmottamaan kylää riivaavaa hirviötä. Se oli majoittunut lähistöllä olevaan hylättyyn myllyyn. Sir Jacén kilvan Laszlon kanssa ryntäsivät myllyyn ja minä, Leon ja Dashiel pian perässä, kun alun säikähdykseltämme selvisimme. Hermoille käypää jännitystä ilmassa, katsokaas.

Myllyn sisältä yläkerrasta löytyi hirvittävä kaksi ja puolimetrinen epäsikiö, minkä necromancer oli manannut kuolleiden ihmisten osista. Minä häpeäkseni pyörryin kauhusta ja Leon lähti etsimään häntä koipien välissä pienempiä vastustajia, mutta Sir Jacén ja Laszlo pistivät kampoihin. Kai Dashielkin yritti sitä ampua, muttei saanut sitä tulilinjalle. Ensin alas tipahti Sigmarin vasara ja lopulta Sire ja kuolettavasti Siren miekasta haavoittunut hirviö yhdessä mytyssä. Koska Sire menetti tajuntansa rytäkässä, varasti omahyväinen Sigmarin vasara koko kunnian itselleen. Kunhan Sir Jacén herää, niin katsotaanpa sitten uudestaan kuka kunnian kahmii.

Pian saamme laivan taas kuntoon ja jatkamme kohti Carroburgia.

Vai että leppoisa jokimatka! Pitäisikö siirtyä takaisin vanhoihin kunnon härkävankkureihin?