Kun Nulnin taivas synkkeni
Kampanjan päätösjakso
Kirjoitti: Jacén de'Caradué

Sankarimme heräsivät kylmään ja kosteaan päivään. Ulkona satoi kaatamalla. Kaukaisuudessa saattoi kuulla ukkosen jylisevän hiljalleen. Ilma oli painostava ja hämärä. Herätessään saattoi maistaa suussaan saastaisen ilman myrkyt. Koko seutu tuntui valittavan ihmeellisellä, inhottavalla äänellä. Ei voinut olla varma natisiko vanha puu kovassa tuulessa, vai kantautuiko tuonpuoleisesta kadotettujen sielujen surullinen valitus. Majatalo oli sen asukkaita lukuunottamatta autio. Kapakassa ei istunut kukaan ja sankareitamme lukuun ottamatta muut asukkaat jäivät sänkyihinsä, kääriytyivät peittihinsa ja koettivat näin peittää mystisen valituksen, joka kuului sateen ropinan taustalta. Aamiainen jäi kaikilta syömättä. Kukin näykki vain lautaseltaan pieniä paloja. Kolkkoutta poistamaan sankarimme ottivat tuopin olutta tai lasin viiniä kyytipojaksi.

Oli aika astua synkkään ulkoilmaan. Seurueemme uudet jäsenet halusivat poiketa Ulricin temppeliin etsimään jumalansa siunausta, ennen kuin kävisimme taisteluun ja kenties olisimme voineet saada urheita susisotureita mukaamme Manannin väitetyn temppelin puhdistamiseen. Meidät päästettiin hieman vastentahtoisesti sisään yksinkertaaseen, mutta uljaaseen Ulricin pyhättöön, jossa oli valtava patsas Ulricista susiseuralaisineen ja alati palava tuli sisäpihan keskellä. Tapasimme temppelin päämiehen Susiherra Signchalkin, joka ei voinut kuitenkaan luopua yhdestäkään miehestä, sillä he olivat jo valmistautumassa Blood Keepin matkaa varten. Hän siunasi kuitenkin miestemme aseet (paitsi Sirén, joka luotti mielummin Leidinsä siunaukseen) ja hänen adjutanttinsa antoi miehille metalliset sudenpäät tuomaan Ulricin siunausta heidän yllensä. de Caraduéllahan sattui jo olemaan sellainen vyöllensä sidottuna. Hopeinen muuten.

Signchalk kehotti seuruettamme poikkeamaan Emäntä Talimanin luo Shantytowniin. Hänestä kuulemma olisi jotain apua demonin karkottamiseksi/vastustamiseksi. Talimanin välittömässä läheisyydessä oli myös rähjäinen majatalo, johon Kapteeni Viherparta oli majoittunut. Siré halusi ehdottomasti tavata Viherparran. Ja näin toimittiin.

Majatalo oli kerrassaan köyhä, sotkuinen ja surkea, mutta Viherparran huone oli täytetty kalliilla tyynyillä ja turkiksilla ja kankailla. Rikkauksia lojui siellä täällä ja Shantytownin suttuiset huorat tekivät haureuden töitä Viherparran miehistön ja uusien palkkasoturien kanssa. Viherparta otti seurueemme ilolla vastaan. Hän kertoi löytäneensä ison osan von Heererin aarteesta. Aarteen mukana olleista lokikirjoista selvisi, että von Heereriin viitattiin myös nimellä Chief Navigator, mikä viittaisi siihen, että von Heerer oli kuulunut eläessään samaan kulttiin, jota me parasta aikaa jahtasimme.

Viherparta sanoi löytäneensä jotain minkä halusi näyttää Sirélle. Kun Viherparta kaiveli tyynyjensä seasta jotain, pomppasi pystyyn jostain nurkasta mies, joka tuntui kiroilevan kaikilla mahdollisilla kielillä ja möykkäsi reikspieliä vahvasti Kisleviläisittäin murtaen. Se oli tietenkin Valentin Kozines, jonka Viherparta oli pestannut kakkoslaivansa kapteeniksi. Heidän tarkoituksensa oli purjehtia L'anguillen edustalla olevalle karikolle ja etsiä loput von Heererin aarteesta ja jatkaa siitä Mousillioniin ja aloittaa sen puhdistus. Viherparta löysi viimein etsimänsä ja luovutti de Caraduén haltuun suuren punaisen kiven, joka hohti punaista hentoa valoa, ja jonka sisällä näytti olevan griffini. Sitä kutsutaan Griffinin sydämeksi ja se on se kivi, jota necromancer Markal oli etsinyt graalin ritari Nicolai de Alexein haudasta. Tuo bretonnien aarre luovutettiin nyt takasiin bretonniritarille. Osin siksikin, että Viherparta epäili sen olevan kirottu. Mitä puppua! Miksi se olisi graalin ritarin hallussa koskaan ollutkaan, jos se olisi kirottu. Hah!

Majatalosta sankarimme siirtyivät parin korttelin päähän emäntä Talimanin puheille. Emäntä oli vanha kurttuinen akka. Tosin tarkemmin katsottuna akalla olikin aivan nuoren naisen kirkkaat ja terävät silmät. Se vaikutti vähän oudolta. Mercer tarkkasilmäisenä soturina huomasi myös naisen olevan ilkialasti. Taliman kauppasi herroillemme parantavia juomia, sekä juomia jotka edistävät loitsimiskykykä (hahhaah!). Myös rohkeusjuomaa hänellä tuntui olevan kaupan. Sitä ei tietenkään de Caradué tarvinnut, sillä hän luotti Leidin siunaukseen. Kaikille herroille löytyi myös onnenamuletit. de Caraduékin suostui kiinnittämään vyölleen pussillisen kissan luita. Omituista, mutta hänelle vakuutettiin sen tuovan onnea. Muutkin saivat erilaisia amuletteja, kuten kolikon tai pussin jota EI SAANUT AVATA MISSÄÄN NIMESSÄ.

Matkalta palattiin majatalon kautta viimein vartiotuvalle, joka oli lähinnä Manannin väitettyä temppeliä. Mitä lähemmäs temppeliä he kulkivat, sitä myrkyllisemmäksi kävi ilma ja sitä rankemmaksi sade. Se tuntui tunkeutuvan miesten sydämiin ja tartuttavan epätoivoa kaikkiin. Vartiotuvalla oli temppelin ratsaukseen avuksemme luovutetut soturit: 15 Leopardi-ritaria 7 Kithband -haltiasoturia ja 5 Nulnin kaartilaista.

Manannin väitetty temppeli kohosi joen rannassa korkealle keskellä suurta aukiota. Temppeliä lähestyttäessä ukkonen jylisi ja salamat löivät. Temppelin edessä oli neljä aseistautunutta vartijaa, jotka pidätettiin. Heidät sidottiin ja heitä vartioimaan käskettiin yksi ritari, 3 kaartilaista ja Dashiel sekä Monét. Loput joukosta marssivat synkän taivaan alla temppelin rappuja ylös ja suuret ovet työnnettiin auki. Kesken seremonian ovesta marssi sisään uljas bretonnialainen ritari rinnallaan jonossa Leopardi-ritareita 7 kummallakin puolella, heidän takanaan 7 haltiasoturia, käsipuoli bretonnialainen kauppias ja neljä nuhjuista empireläistä sotilasta. Ennen temppelin ratsausta, jotkut joivat Talimanilta ostettua rohkeusjuomaa. Menivät siitä muuten hirvittävään känniin, joka iikka. Se hidasti vähän ratsauksen aloittamista.

Salin perällä oli kaksi suurta vesiallasta. Niiden välissä näytti olevan pappi, joka vaikutti pukeutuneen Manannin papiksi ja eräs sigmariitta nimeltään Drauwulf, joka seisoi paikallaan kasvot oville päin. de Caradué ilmoitti lujaan ääneen, että rahvas poistuisi VÄLITTÖMÄSTI hyvässä järjestyksessä ulos temppelistä. Kaikki vastustavat pidätettäisiin herttuattaren nimessä. Muut jäisivät temppeliin kuulusteltaviksi. Rahvas epäröi hetken. Ja sitten:

Temppelin ovet pamahtivat kiinni ja ne suuret salvat loksahtivat lukkoon. Rahvaan seasta kaaoksen kultistit heittivät yltään peittävät kaapunsa ja ryntäsivät ratsaajien kimppuun! de Caradué komensi koko poppoon neliömuodostelmaan keskellä temppelin suurta salia. Alkoi suuri taistelu. Taisteluonni tuntui kääntyilevän puolelta toiselle alituisesti. Suuria tekoja tehtiin, pieniä tekoja tehtiin. Taistelu raivosi varmasti toista tuntia, kunnes kultistien moraali petti viimein ja heidät saatiin lyötyä. Rahvas oli kerääntynyt hytiseviksi massoiksi salin nurkkaan. Koko taistelun ajan oli nähtävissä, miten pappi oli heittänyt Manannin kaavun yltään ja sen alta paljastui mutantin kirkkaanpunaiset siivet. Drauwulfin käsiin oli ilmestynyt ketjut ja altaiden reunoilla huumatut orjat, joukossaan Hrodbert, manasivat ja mutisivat jotain. Drauwulfin yläpuolella oli lasikupu, josta saattoi nähdä taivaan. Pilvipeitteeseen oli tullut reikä, josta näkyi Morrslieb ja sen epäpyhä valo laskeutui Drauwulfin ylle.

Epäpyhä toimitus oli yhä käynnissä, kun suuri taistelu päättyi. Kaikki sankarimme olivat haavoittuneet pahoin ja kaikki parantavat juomat oli juotu, myös de Caradué oli suostunut juomaan haavoittavaa juomaa, sillä seurauksella, että häneltä apua pyytänyt Leopardi ritari lyyhistyi hänen jalkojensa juureen kuolleena.

Jäljellä oli siis enää sankarimme, sekä 2 haltiasoturia ja yksi ritari. Alkoi taistelu ylipappia ja tämän manaamaa demonia vastaan. Drauwulf näytti leijuvan ilmassa. Hän oli alaston ja hänen kaikista ruumiin aukoistaan luikerteli käärmeitä, jotka kietoutuivat hänen vartalonsa ympärille. Yht'äkkiä hänen rinnastaan työntyi ulos suuren korppikotkan pää. Rahvas oli niin kauhissaan, ettei uskaltanut inahtaakaan vaan seisoi hytisevänä massana salin nurkissa. Huumatut orjat jatkoivat mutinaansa altaiden reunoilla ja käärmeet jatkoiva luikerteluaan Drauwulfin ympärillä. Maagipappi mutisi magian tuulia avukseen.

Jäljellejääneet ritarit syöksyivät kohti demonia, Mercer syöksyi de Caraduén käskystä kohti mutisevaa huumattua orjaa ja haltiat ja muut seurueesta virittivät jalkajousensa ja jousensa ja ampuivat joko demonia tai maagipappia.

Maagipapin sanojen aikana Drauwulfilta suli kaikki iho ja liha pään ympäriltä ja jäljelle jäi vain kallo. Tämä oli liikaa sir de Caraduélle, joka menetti uskonsa Leidiin ja vajosi polvilleen daimonin eteen, pudotti Griffinclaw-miekkansa ja kilpensä ja alkoi kouristella pelosta ja oksentaa hillittömästi. Löyhkäävä orgaaninen jäte valui ritarin visiirin raoista lattialle. Samaan aikaan Mercer ryntäsi kohti erästä orjaa ja taklasi tämän maahan. Haltiat ja muut ampuivat demonia kohti. Pappi mutisi sanojaan ja ampui jotain säteitä suustaan siréä päin. Niillä ei tuntunut olevan vaikutusta. Leopardiritari yritti kovin tehdä jotain Drauwulfin ruumiille, mutta onnistui siinä kovin huonosti. Samalla hän kuitenkin valoi uskoa ritari de Caraduéhen ja käski tämän nousta ylös.

Taistelu jatkui, nuolet lentelivät. Mercer jatkoi juoksuaan altaan reunan ympäri kohti maagipappia sen jälkeen kun oli taklannut yhden orjan, sillä sillä ei tuntunut olevan vaikutusta enää. Ritari jatkoi miekkansa heiluttamista, jousimiehet ampumistaan. Ritari sai osakseen samanlaisen säteen kuin de Caradué ja tällä kertaa säde tehosi. Ritarin käsistä lensivät kaikki suojat ja hansikkaat ratkeilivat, kun tämän kädet muuttuivat jalkateriksi. Ritari vajosi kauhuissaan lattialle. Lähes samalla hetkellä de Caradué pääsi jaloilleen ja nyhtäisi selästään valtavan bastardinsa. Nahkainen tuppi kahvan päästä lensi vauhdissa lattialle ja kahvan sudenpään muotoinen ponsi kiilsi! Ylipappi kaivoi taskustaan hiekkaa, mutisi jotain ja puhalsi hiekan kohti Redemundia. Redemundin silmiin syttyi vihreä hohde. Samalla hetkellä Mercer tavoitti papin, joka horjahti maahan ja Mercerin valtava nuija murskasi papin vasemman jalkaterän.

Taistelu jatkui. Toinen haltoista, jonka jousesta katkesi jänne ryntäsi kohti daimonia ja tuuppasi matkallaan maahan lyhistyneen mutatoituneen ritarin kumoon ja pois edestä. Redemund kääntyi vihreä hohde silmissään kohti Jurgeniä ja ampui tätä vasta viritetyllä jalkajousellaan. Mercer tuumasi, että nyt vittu loppu ja kohotti nuijansa ilmaan ja tähtäsi sen suoraan kohti papin päätä. Redemund kääntyi sitä kohti, huusi jotain, muttei ehtinyt vaikuttaa Merceriin millään tavalla ja viimein hänen nuijansa räjäytti papin kallon salin lattialle, niin että veri ja kallon palaset lentelivät metrien päähän. Sillä hetkellä Redemundin silmistä roihahti vihreä lieska ja Drauwulfin käärmeiden ympäröimä ruumis ratkesi liitoksistaan ja se muuttui valtavaksi Tzeenchin demoniprinssiksi. (GM voi laittaa kuvaa tulemaan). Demonin kahleet ratkesivat ja se laskeutui ilmasta lattian tasalle takaisin. Sir de Caradué käytti kuitenkin demonin vain sekunniksi hidastaneen muutoksen hyväkseen ja heilautti miekkansa, kohti daimonin päätä. Ja todellakin näytti siltä, kuin Ulric olisi siunannut tämän iskun, sillä miekka teki valtavan haavan demonin päähän. Heti perään toinen haltia ampui jousellaan nuolen demonin kaulaan ja toinen haltioista ehti sirén rinnalle ja sivalsi ammottavan haavan demonin rintaan. Se korisi, vuosi inhottavan väristä verta litroittain lattialle ja kaatui toiseen vesialtaista. Se höyrysi purppuraista savua. Lopulta sen valtava ruumis alkoi kuitenkin kuplia ja sykkiä. Sankarimme seurueineen ottivat muutamia epäuskoisi askeleita taaksepäin. Rahvas salin ovien päisessä nurkassa oli viimein saanut ovet auki ja ryntäsi pakokauhun vallassa ulos. Haltiat kääntyivät kannoillaan ja seurasi rahvaan esimerkkiä, samoin teki muu seurue. de Caradué poimi aseensa maasta, viritti ne vyölleen ja selkäänsä, ryntäsi kohti Hrodbertia, nosti tämän laihtuneen ruumiin harteilleen ja juoksi muiden perässä ulos temppelistä. He ehtivät juuri ja juuri rappujen alapäähän, kun temppeli räjähti valtavalla rytinällä ja sortui hiljalleen kiviröykkiöksi haudaten alleen kaikki taistelussa kuolleet ja ne muutamat huumatut orjat, jotka olivat vielä elossakin. Valtavaa räjähdystä säesti Nulnin ruutiviikkojen päätöspäivän valtavat ilotulitukset ympäri kaupunkia. Temppelin raunio roihusi ilmiliekeissä.

Dashiel ja Monét valuivat jostain sankareidemme rinnalle ja he katselivat yhdessä savuavaa joenrantaa. Dashiel ilmoittaa varovasti, että heidän pidättämänsä sotilaat pääsivät karkuun. Aika jännä.. Monétkin kysyy, että mitä temppelissä tapahtui. Kukaan ei vastaa. Kaikki vain tuijottavat lasisin katsein roihuavaa kivikasaa, johon vesisade tippuu taas täysin pilvien peittämältä taivaalta ja sen mukana tuhka ja veri valuvat jokeen. Verelle ja oksennukselle haisevat sankarimme eivät voi kuin seistä paikoillaan. Ukkonen etäinen jylinä kuuluu joskus ilotulitusten paukkeen takaa ja muutamina hiljaisina hetkinä voi kuulla sateen kohinan ja mutatoituneen ritarin hiljaisen nyyhkytyksen.