Hrodbertin kaappaus (merellä)

Kynsien meren aallot kohosivat mastoja korkeampina, yritteän repieä kaiken irtaimen laivan kansilta mukaansa. Kapteeni Kozinetsin mylvintä peittyi taivaalla riehuvan ukkosmyrksyn jylyyn ja vain miesten kokemus talvimyrskyjen hurjuudesta esti laivoja särkymästä sirpaileksi.

Suurin osa matkustajisto pysytteli visusti kannen alla, täyttäen niitä vähiä ämpäreitä, joita ei käytetty veden lappaamiseen laivan reunojen yli, oksennusastioina. Monet rukoilivat jumaliaan ja olivat varmoja, etteivät näkisi enää rannikkoa.

Äkkiarvaamatta laiva ei enää keikkunut aallon harjalla, vaan lepäsi tyynessä vedessä. Rohkeimmat matkustajista jättivät hyttijensä suojan, kiivetäkseen kannelle katsomaan, mikä ihme heidät oli säästänyt.

Ulkona oli yö. Kaaostulet paloivat taivaalla ja myrskyn jyly kuului yhä. Valentin nojasi raskaasti kiroillen reilinkiin ja yritti tähystää pimeyteen. Laiva oli ajautunut myrskyn silmään ja se raivosi yhä kammottavalla voimalla kaukana yössä.

"Senkin mjadonoksennusesta siinneet tjurskamunat! Vauhtia kjinttuihin! Meidän on tjyhjennettävä suloinen Kultakutri niin nopeasti kuin suinkin! Vauhtia tai ruoskin perseenne verille!" kapteeni ärjyi miehistölle, joka syöksyi toteuttamaan käskyä.

Kapteeni pelkäsi, ettei hänen laivansa, Dove Cheveauxin, rikkoutunut runko kestäisi enää hetkeäkään myrskyssä ja että se saattaisi kiskoa myös uuden laivan mukanaan syövereihin. Matkustajat auttoivat työssä mahdollisuuksien mukaisesti, mutta se oli silti tuskallisen hidasta. Ehkä kauppiaiden jumalten avustuksella suuri osa lastista oltiin saatu purettua Kultakutrista, ennen kuin tähystäjän hälytti koko laivan väen yhdellä huudolla.

''"Merirosvoja!"'

Raskain airon vedoin tummapurjeinen, pitkä alus syöksyi esiin pimeydestä. Musta lippu liehui sen salossa ja rautaiset, suunnattomat hainleuat irvistivät sen kokassa.

"Kjarvattomia runkkareita! Aseisiin miehjet!"

Jokainen kynnelle kykenevä totteli kapteenin sanoja, sillä monet olivat kuulleet puheita Kynsien meren piraateista. Myrsky raivosi yhä laivojen ympärillä, mutta sen silmässä oli tyventä, joten Valentinin laivoilla ei ollut mitään mahdollisuuksia paeta. Eikä heillä olisi liiemmin siihen ollutkaa aikaa, sillä kurkunleikkaajat saavuttivat heidät kuin pahoilasten siivillä.

Taistelu oli epätasapainoinen. Merirosvoilla oli ylivoima puolellaan, niin miehissä, kuin aseissa. Ruudin käry ja kuolevien miesten huudot kiirivät yöhön. Teräs leikkasi lihaa ja laivojen kannet lainehtivat verestä. Vain harvat kykenivät pitämään puoliaan merirosvojen voimaa vastaan, mutta juuri he onnistuivat Valentinin avulla lopulta iskemään vastaan niin lujasti, että helppoihin voittoihin tottuneet merirosvot eivät voineet kuin palata laivaansa, kapteeni Kozinetsin kiroukset korvissaan ja soutaa pakoon. Taistelu oli siis ohi lähes yhtä arvaamatta, kuin se oli alkanut. Veren etova tuoksu oli tuskin ehtinyt laantua, kun myrksyrintama saavutti jälleen laivan.

"Kjatkokaa köydet! Njopeasti pikku porsaat!"

Jälleen kohosi Valentinin laiva aaltojen hurjaan riepotukseen. Sadevesi pesi veren kannelta ja kyyneleet kohosivat kapteenin silmiin hänen vilkaistessaan taakseen, jossa Dove Cheveaux katosi laineisiin.

Laivan matkustajista ne, joista ei ollut apua kannella, katosivat hytteihinsä nopeasti. Ja vasta sinne päästyään, he huomasivat jonkin olevan vialla. Osa laivan väestä puuttui. Valentinin miehistöstä oli kateissa ainakin kolme ja Kultakutrille L'Anguillesta nousseista matkustajista puuttui lihaksikas, monia taisteluita kokenut soturi.

Myrskyn hieman laannuttua, matkustajat ryntäsivät kapteenin puheille, vaatien tätä selventämään, oliko heidän kumppaninsa hukkunut Kultakutrin muassa. Surullinen kapteeni kuitenkin kielsi näin tapahtuneen.

"Njuo kurjat syyhyläiset, jotka kjävivät kimppuumme kuin paskan haistanjut kjärpänen eivät olleet njorscalaisia paiseperseitä. Nje palvovat sitä, jonka nimeä ei merellä sjanota. He ovat orjuuttajia ja muutenkin täysiä hevonhuoria. Pjelkään, että ystänne saatiin vangiksi ja hjänet myydään orjaksi jollekin tuhkamunalle."