Caraduén verilöyly

Syksy on ollut Caraduéssa synkkä. Lapsista ei ole edelleenkään kuultu mitään, sato oli kehno ja huhutaan, että Lordimarkiisi on sairastunut uudelleen. Keltaisessa saappaassa kuiskaten lausutut huhut kertovat joen hirviöiden nousseen jälleen yön pimeydessä rannoille vainoamaan maalaisia. Metsästäjät ovat myös varoitelleet, että metsässä on nähty merkkejä örkeistä.

Sir Jacén de'Caraduén lähdettyä suorittamaan Herttuan antamaa tehtävää ja lähes kaikkien kylän miesten kuoltua taudin kouriin tai taistelussa rottamiehiä vastaan, ei kylässä ole juuri ollut puolustajia. Osa kyläläisistä on paennut kylästä kohden L'Anguillea, toiset ovat yrittäneet päästä Lordimarkiisin puheille, tuodakseen ilmi huolensa turvallisuudestaan.

Nyt näyttääkin siltä, että Lordimarkiisi on tarttunut toimeen, sillä joitakin viikkoja sitten Caraduéen ratsasti kuusi ritaria Herttuan lippua kantaen. Nyt kuiskitaankin, että heidän mukanaan olisi saapunut jopa graalin neito parantamaan Lordimarkiisia.

Sitkeät huhut örkkien liikehdinnästä näyttävät kuitenkin nyt saaneen varmistuksen, kun eräs kaupungin puunhakkaajista löydettiin kuolleena, örkkinuoli selässään. Kaupungin puolustuksesta nykyisin vastaava Caretten? ritari Luc Montaigu (yksi saapuneista ritareista), onkin koonnut nostoväkeä ja armahtanut (ilmeisesti Lordimarkiisin suostumuksella) metsissä asuvia lainsuojattomia liittääkseen heidät joukkoihinsa.

28. Nachexeniä huhut osoittautuvat todeksi, kun örkkien kammottava sotahuuto kiirii metsästä. Miehet säntäävät aseisiin, naiset lukittautuvat taloihinsa ja Sir Montaigu ratsastaa ympäri kaupunkia kannustaen kyläläisiä pelottomuuteen.

Oi kauhu! Oi pelko! Siunattu Lady, suojele meitä vihreiden hirviöiden raivolta!

Muuriemme yli ne tulivat. Mursivat viime talven heikentämät varustukset. Huutoa. Itkua. Ja kaiken kauhun keskellä viimeinen toivon pilkahdus. Herttuan ritarit, valmiina kuolettavaan taistoon.

Miehiä ei ollut tarpeeksi miehittämään muureja. Chevalier Montaigun ohjastaman, kylämme miesten viimeiset rippeet kokoontuivat torille ostamaan aikaa muille paeta Chateûn turvaan. Ja voi kuinka toivo syttyi näissä kovia kokeneissa sydämissä, kun huhut vahvistuivat ja Lady valtiatar asteli Chateusta vastustamaan noiden hirveiden vihernahkojen hyökkäystä. Naiset lauloivat ylistysvirsiä ja ne harvat miehet, joita ei oltu koottu puolustukseen kirosivat kohtaloaan, kun eivät voineet jäädä koettamaan aseitaan.

Tuolla samalla torilla, joka yhä oli rottamiesten aiheuttaman tuhon raiskaama, miehemme vetivät viimeisen linjan pahuutta vastaan ja kohtasivat surkean loppunsa.

Ritarit polvistuivat rukoilemaan Ladyn ohjausta. Taistelu alkoi varoen. Molemmat osapuolet etenivät vain verkkaan, kumpikin tahtoen välttää joutumasta liian lähelle toistensa linjoja. Kannustushuutomme kiirivät linnoitukselta alas kylään, kun kammottavat vihernahat syöksyivät kimppuumme Hevosherrojen puun suunnalta. Onneksemme nuo typerykset eivät juuri kurista perusta, vaan sortuivat keskinäiseen nahisteluun, mikä antoi jousimiehillemme aikaa suunnata tappavan nuolisateen niiden ylle. Vaikka Valtiatar sai Ladyn suosiosta valtaisan karhun voimat, ei nuolisadetta seurannut samanlainen suosio. Vain yksi pienimmistä kuoli pitkäjousen nuoli rinnassaan.

Ilmeisesti toverinsa kuolemasta hurjistuneina vihollisemme eivät enää nahistelleet keskenään vaan syöksyivät suinpäin kohden sotureitamme. Kuolettavan kammottavilla hämähäkeillä osa noista kirotuista näytti ratsastavan. Ne hävisivät kapeille kujille, joita Michel de Rainaultin johtamat herrimaultit olivat aikoneet käyttää kiertääkseen vihollistensa selustaan.

Mutta kammottavin kaikista oli noiden rääpäleiden mukanaan tuoma shamaani. Oksettavasti kirkuen, pomppien ja surkeaa sauvaansa heiluttaen tuo omituinen otus toi tuomion miestemme ylle. Voin vaikka vannoa, että suurin osa kerran ylvään kaartimme rippeistä kaatui välittömästi. Oli aivan kuin heidän aivonsa olisivat räjähtäneet. Nämä miehet kävivät epätoivon vimmalla kohden suurinta vihernahkojen rykmenttiä - hirvittävää joukkoa keihäin aseistautuneita mustiin kaapuihin sonnustautuneita otuksia.

Joukkoa johtanut (tähän särmäkaartilaisen nimi) oli ainoa, joka selvisi hengissä kohtaamaan nuo turjakkeet. Hän haastoi joukon johtajan kaksintaisteluun, mutta pelkurimaisesti tämä pakeni soturiensa taakse ja sankarimme kohtaloksi koituivat lukuisat rujot keihäät.

Toisaalla Valtiatar kävi raivokkaasti noiden hämähäkeillä ratsastavien goblinien kimppuun. Kolme vihollista sai heti surmansa ja Ladyn suosiosta hän itse säilyi lähes vahingoittumattomana noiden hirviöiden keskellä.

Juuri kun Valtiattaren voitto näytti tuovan käänteen ja edun meidän miestemme puolelle, kuului kauempaa valtaisi ryske. Keltaisen Saappaan takaa asteli esille jättiläinen! Humalassa se seisoi tyhmänä paikoillaan, kun uljaat ritarimme kannustivat ratsunsa laukkaan ja kävivät epätoivon vimmalla tuota kuolettavaa vastusta kaatamaan.

Mutta voi surua ja murhetta! Ritarien hyökkäys murtui, eikä jättiä kaadettu, vaan se, heilauttaen valtavaa sotanuijaansa, murskasi kaksi ritareista niille sijoilleen. Morr saattakoon heidän henkensä lepoon. Huolimatta ylväänä lepattavasta Herttuan viiristä, oli tämä vihollinen ritareille liikaa. Tai kenties ne ajattelivat johdattaa jätin perässään jousimiestemme tulilinjalle. Joka tapauksessa he kääntyivät kannoillaan ja laukkasivat pois jätin ulottuvllta.

Ja jottei tappiomme olisi näyttänyt epävarmalta, toisaalta näin, että vaikka keihäin aseistautuneet goblinit olivat jääneet keskenään tappelemaan kuolleiden kaartilaistemme viereen, kaatoivat hämähäkit ja niiden ratsastajat Valtiatar Ancelinin kuin mädän puun.

Enää ei ollut toivoakaan voitosta. Shamaani teki jälleen taikojansa. Viisi jousimiestämme kaatui kuolleena niille sijoilleen ja muut jättivät taistelun paeten luoksemme Chateun suojiin. Näytti kuin matalalla roikkuvat pilvet olisivat raottuneet ja valtava vihreä käsi olisi niiden lomasta syöksynyt ja nostanut jättiläisen suoraan ritariemme niskaan (joskin uskon tässä kohden nähneeni järkytyksestä näkyjä). Se sieppasi välittömästi kaksi ritaria suureen säkkiinsä ja nappasi Sir Luc Montaigun ilmaan, ahtaen poloisen ritarin kitaansa yhtenä suupalana.

Hämähäkit olivat tällä välin käyneet herrimaulttien kimppuun, surmaten heistä osan ja ajaen loput pakosalle.

Enää ei taistelukentällä ollut pystyssä kuin Sir Philip de'Carrou, Herttuamme viirin kantaja. Tuo uljas ritari näki ainoaksi vaihtoehdokseen kääntyä kohtaamaan hurjana riehuvan jättiläismäisen örkin.

Se oli kuin Graalin ritarien taistelut lohikäärmeitä ja demoneja vastaan. Yksinäinen, uljas ritari, keskellä vihreänä vellovaa keihäiden merta kohtaamassa suunnattoman ja tappavan jättiläiskarin. Hänen haarsinkansa kiilsi aamuauringon ensi säteissä ja säilänsä iski kunniaksi Ladylle. Mutta ah ja voih, hänen iskunsa eivät riittäneet edes haavoittamaan tuota tuomion lähettilästä ja ennen kun Sir de'Carrou ehti tehdä mitään muuta, iske jätti jälleen nuijallaan, kaataen soturin niille sijoilleen.

Taistelu oli siis hävitty ennen kuin se oli edes kunnolla ehtinyt alkaa. Vihernahkojen ylivoima oli huomattava, eikä meidän turvanamme ollut läheskään tarpeeksi ritareita. Huonot ajat ovat yllemme sattuneet.

Nyt istumme Chateu Caraduéssa ja rukoilemme Ladyä, jotta tämä säästäisi meidät ja lähettäisi soturinsa murskaamaan nuo kylämme valoittaneet turmion kätilöt.

Voin kuulla niiden hirvittävät huudot torilta. Ne ovat koonneet kuolleita hirvittäväksi toteemikseen keskelle toria ja huutavat ylistystä johtajilleen. Growlkun Pedonahmijalle, joka ilmeisesti johti tuota armeijaa, vaikkei kertaakaan näyttäytynyt. Marlzug shamaania juhlitaan goblinien parissa, mutta yli kaiken heidän huutonsa kuuluvat Ya'Tullille, tuolle kuolettavalle jättiläiselle, joka nyt on ilmeisesti sammunut talojemme päälle.

Onneksemme herrimaultit onnistuivat pelastamaan joitakin sankareistamme vihernahkojen aloitettuan juhlintansa. Valtiatar näyttää kärsivät hämähäkkien myrkystä ja vaikuttaa levottomalta. Sir de'Carrou toipuu varmasti fyysisesti täysin, mutta henkiset vauriot hänen ylpeydelleen voivat olla yhtä vaaralliset, kuin kuolettava haava. Herrimaulttien rohkea johtaja kärsi eniten. Osa haavoista jää varmasti vaivaamaan häntä lopun elämäänsä, hän sokeutui toisesta silmästään ja vaikuttaa jopa menettäneen muistinsa. Rottamiehiä vastaan urheasti taistellut kaartilainen, Ferragus, selvisi myös hengissä, mutta hänen hermonsa ovat riekaleina. (Särmäsolttu) onnistui raahautumaan turvaan goblineiden kiistellessä keskenään hänen omaisuudestansa.

Morr kaatuneita siunatkoon ja Lady tuokoon pikaisen pelastuksen meille paroille!

- Kirjoittanut ylös Morrin noviisi Henry, niin kuin hän sen omin silmin näki