Redemundin 2. kirje kotiin. Reikin alajuoksulla
Kirjoitti: Redemund de'Molay

Tervehdys kotiväki!

Kirjoittelen tässä aikani kuluksi ja harjoitan vasenta kättäni ja kirjoitustaitoani. Samalla kerron vähän seikkailuistani täällä Empiressä. Luultavasti edellinen hätäinen raapustukseni ja tämä saapuvat samoihin aikoihin perille. Kirjoitan silti ja lähetän uuden kirjeen aina mahdollisuuden tullen teille sinne kotiin. Voi olla, että kerralla tulee useampikin kirje, riippuen miten löydän postitusmahdollisuuksia matkallamme.

Matka joella on melkoisen tylsää verrattuna Marienburgiin. Pieni lepo ei tosin haittaakaan kaiken kokemamme jälkeen! Niistä tuossa edellisessä jotakin kirjoitinkin. Tätä menoa minun pitää tarinoida monta kuukautta seikkailuistamme, kunhan kotia saavun.

Laivamme perämies, Seiger Bergman on leppoisa merikarhu ja ammattimies. Tosin hänkään ei ole koskaan jokia pitkin seilannut, mutta turvalliselta tuntuu olla hänen luotsaamassaan purkissa. Tässä samalla opettelen miten näitä veneitä käsitellään Seigerin opastuksella. Vasurilla se on vähän hankalaa, mutta olen melkoisesti edistynyt köysien ja purjeiden käsittelyssä koukullani. Sen läpi on helppo liu'uttaa köyttä.

Vähän tosin ihmettelen, että miten näin korkean maston omaava jokivene pysyy pystyssä tuulten puuskissa. Köli ei voi olla kovin syvä, sillä eiväthän joet nyt pohjattomia valtameriä ole. Lastia ainakin on sen verran reilusti, että syvässä uidaan. Ehkäpä nämä purkit ovatkin suunniteltu nimenomaan raskasta lastia ajatellen. Toivottavasti ei tule myrskyjä. Ja jos tulee, niin komennan venhon välittömästi rantaan ankkuriin. Minähän tämän retkikunnan rahoitan ja omistan laivan! Lähes kaikki rahani ovat kiinni tässä lastissa. Onneksi suola on pakattu tiiviisti ja pullothan ovat hyvin sinetöityjä. Aion Nulnissa myydä koko lastin, vetohevoset ja veneen ja uskoisin saavani hyvät voitot.

Mistä tulikin mieleeni, että minulla on Killassa hieman rahaa, mitkä voitte lunastaa, jos minulle jotain sattuu tai teille tulee tarvetta. Laitan tähän sinettini (niin, minulla on sellainenkin! Laittakaa toki Keltaisen Saappaan oven viereen siihen vanhan kyltin viereen tämä) mukaan ja jätän seuraavaan vastaan tulevaan Killan konttoriin valtakirjan teitä, rakkaat, ajatellen. Killan posti kyllä kulkee nopeasti kauppiaiden mukana. Olisi mukavaa kuulla teistä siellä Caraduéssa! Ja varmasti Sir Jacéniakin kiinnostaa. Kysyn vielä häneltä erikseen, mitä hän haluaisi kertoa isälleen ja liitän omaksi sinetöidylle paperille tähän kirjeeseen hänen sanansa. Ja Henryhän kirjoittaa pientä maksua vastaan vastauksenne. (Sinähän se Henry tämän kuitenkin luet, muista pyytää kelpo kesti Saappaassa minun laskuuni korvauksena vaivannäöstäsi).

Vähän tässä täytyy lastia vartioida niiden viinasten osalta. Mukanamme on tämä kumma heppu, tullimies Dashiel josta kerroinkin jo. Hänelle tuntuu maistuvan. No, saa raitistua tällä jokimatkallamme. Leon pitää huolen, ettei lastiin kajota. Leon onkin varsinainen laivakoira – olimmehan pitkän matkan merellä ja nyt kuljemme pitkin jokea. Taidanpa kokeilla piirtää kuvan haukusta, kunhan vielä harjaannutan kättäni entisestään.

Mukanamme on neljä uutta tyyppiä, joita en vielä oikein tunne. Seigerin jo mainitsinkin, sitten on tämä Mercer, joka on Bretonniasta kotoisin ja Sir Jacénin joku tuttu Kaaoksen sotien ajalta. Hänet Sir pestasi aseenkantajakseen ja onkin heti ”parempaa” väkeä kuin me muut. En ihan enää jaksa ymmärtää näitä aatelisten kunnia-asekunto-ritari-hommia. Pulaan olemme jo useasti joutuneet mokoman ajattelutavan takia. Mutta en valita, kaksi karskia teränheiluttajaa antaa myös turvallisuutta mahdollisia rosvoja ja muita vastaan.

Sitä vastoin Monét on enemmänkin hengenheimolaisiani. Hän sentään ymmärtää rahan päälle, eikä turhaan kursaile ritareiden kunniakysymyksillä. Otimmehan hänet mukaan Caraduésta, kun Sir oli tappanut hänen edellisen seurueensa ja oppaaksi Empireen. Hirveästi hän tosin ei vielä ole opastanut, mutta näppärät sormet hänellä on kaikenlaisten lukkojen kanssa. Rosvous ja kaupankäynti ovat oikeastaan saman asian eri puolia. Heh.

Otimme matkustajaksi myös erään erikoisen naisen (joka kyllä maksaa matkastaan), Ulrid Gellerin. Hän on Ulricin seuraajia ja kantaa aseita, on tyly, eikä turhia meidän kanssamme juttele. Sireähän tämä hieman vaivaa, sillä asetaitoja harjoittavat naiset ovat siellä kotopuolessa kumma näky. Saas nähdä miten pärjätään. Tämä vene on kuitenkin aika pieni ja matka on pitkä.

Eikä tässä vielä kaikki, eli se neljäs uusi kaveri. Juuri kun vaivihkaa yöllä aloitimme matkamme Marienburgista, niin kalastimme joesta tynnyrin, mikä heitettiin törmältä jokeen vihaisten huutojoen säestyksellä. Sieltä paljastui eräs tervoissa ja höyhenissä oleva puolituisen retku, johon pariin otteeseen törmäsimme eräässä Sikalassa (ihan kauhea paikka verrattuna Saappaaseemme). Hänen nimensä on Alfred Paleface ja hän on todellakin hermoille käyvää tyyppiä. Tosin ihan siedettävä kokki. Tekee herkkuja suolalihasta ja korpuista(!). Olen silti aivan varma, että Alfred lentää vielä useamman kerran jokeen Siren tai Ulridin saappaan kuva persuuksissaan. Luultavasti onkin järkevämpää laittaa puolituinen hinauksessa olevaan soutuveneeseeni ja Leon takakannelle vahtimaan, ettei pätkä kiipeä ihan heti takaisin hermojamme kiristämään. Hän vielä kiittää minua tästä kohtelusta. Samalla hän voi olla hyödyksi ja onkia vaihtelua ruokalistallemme ja katsella, ettei meitä seurata. Marienburgiin kun jäi hieman keskeneräisiä asioita, joista en nyt tässäkään voi kertoa.

Tässä me nyt sitten ylös Reikiä purjehdimme. Päivät kuluvat veneen käsittelyssä, kirjoittamisessa ja Leonin kouluttamisessa. Väliin syömme ja otamme erän noppaa ja tarinoimme. Ahdastahan tämä vähän on, mutta kun on oma hytti, niin tässähän se menee.

Muistakaa kirjoittaa!

Ja sytyttäkää taas kynttilät velipojille.

Teidän,
Redis ja Leon.