Suomeksi

Redemundin Kilta

Warhammer FRPG

Call of Cthulhu

Isiemme synnit


Linkit\Links


in English

Redemund's Guild

Warhammer FRPG

The Sins of Our Fathers

edit SideBar

Page History
Edit Page

Russell Edward Klug
(s. 20.4.1896)

Amerikkalainen nuori mies jonka sukujuuret ovat Saksassa. Isoisoisänsä oli muuttanut Saksasta Amerikkaan 1820 – luvulla. Russell on varttunut Bronxissa isoisänsä ja äitinsä kanssa. Isänsä hän menetti Yhdysvaltojen Espanjaa vastaan käydyssä sodassa ollessaan vain kaksi vuotias. Russelin saavuttaessa kouluikä oli hänen äitinsä menossa uusiin naimisiin. Tästä liitosta Russell sai sisaren. Isäpuoleen välit olivat viileät ja asialliset. Russell ottikin ennemmin miehen mallia isoisästään. Isoisällänsä oli hotelli ja pieni baari Bronxissa. Russell tapasikin lapsuutensa ja nuoruutensa aikana mitä erikoisimpia matkamiehiä joidenka hämmentäviä tarinoita hän usein kuunteli hämyisessä kapakassa. Russell luonnollisesti osallistui hotellin pyörittämiseen ja hänestä kasvoi hyväkäytöksinen nuori mies, osaksi kiittäminen myös tiukan kurin katolilaista alakoulua. 14 vuotiaana Russell päätyi Jesuiittojen ylläpitämään Fordham preparotory schooliin. Hän kuitenkin ehti käydä koulua vain ensimmäisen vuoden, jonka jälkeen hänen oli palattava taloudellisista vaikeuksista kärsivän hotellin työvoimaksi täysipäiväisesti. Ensimmäinen kouluvuosi oli kuitenkin opettavainen ja kielipäätä omaava Russell oppi hieman sekä muinaista kreikkaa että latinaa sekä historiaa. Luonnollisesti myös tietämys uskonnosta sekä usko sinänsä syveni. Kului muutama vuosi ja hotelli menestyi jo paremmin. Hotelliin saatiin palkattua lisää väkeä ja Russell harkitsi takaisin kouluun palaamista, Euroopassa syttynyt sota kuitenkin muutti kaiken. Sukunsa sotilastaustan takia ja Saksalaista syntyperäänsä häveten Russell koki velvollisuudekseen värväytyä. Niinpä yhdysvaltojen liittyessä suureen sotaan oli Russell kouluttautumassa New Yorkin 106. Jalkaväkirykmentin kanssa. Rykmentti kuului 27. Jalkaväkidivisioonaan joka koostui lähes yksinomaan New Yorkilaisista.

Eurooppaan Russell saapui Toukokuussa 1918 ja sijoitettiin lopun divisioonan kanssa suhteellisen rauhalliselle rintamanpätkälle. Heinäkuussa koko divisioona kierrätettiin kuitenkin etulinjaan väsyneiden brittijoukkojen tilalle. Tästä alkoi Russelin todellinen sota. Divisioona osallistui syksyllä 1918 Ypress-Lysin offensiiviin, sekä Sommen offensiiviin, jolloin Saksalaisten linjat murtuivat lopullisesti. Russell palasi kotiin maaliskuussa 1919.

Sodan Russell koki toki hyvin järkyttävänä. Kuitenkin voidaan ajatella hänen sopivan sotilaaksi paremmin kuin monen muun. Kylmällä päättäväisyydellä hän teki sen mitä piti, ajatellen olevan oikealla asialla. Sodan kauhut kuitenkin saivat hurskaan miehen uudelleen pohtimaan myös uskonnollisuuttansa. Tällä hetkellä Russell ei oikein tiedä mihin uskoa, mutta katoliset juuret ovat syvällä. Miehitysaikanaan Saksassa menetti Russell kaksi lähimmäistä asetoveriaan. Toinen tovereista katosi tyysti, toinen viettää aikaansa lähinnä idioottien ja tylsämielisten kanssa hullujen huoneella syömällä omaa ulostettansa ja pölisten järjettömyyksiä. Kranaattikauhuksi lääkärit sitä olivat kutsuneet, mutta Russell tiesi että kyseessä oli jotain muuta. Nämä tapahtumat jäivät vaivaamaan Russelia melko lailla ja hän on jo pitkään suunnitellut paluuta Eurooppaan selvittämään mistä oli kyse.

Palattuaan Euroopasta Russell työskenteli hotellissa isoisänsä ja sisarensa kanssa. Sodanjälkeinen Bronx kasvoi hurjaa vauhtia kun siirtolaisia Euroopasta ja muualtakin saapui päivittäin. Nyt entistä tarkemmin hän kuunteli vierailijoiden tarinoita. Tänä aikana Russell tutustui tarkemmin myös okkultismiin. Kyseessä oli satunnainen kohtaaminen erään matkamiehen kanssa, tästä tapahtumasta Russell ei kuitenkaan juuri puhu. Aihepiiri sai tämän jälkeen Russelin lähes varauksettoman mielenkiinnon. Hän oli melko varma että hänen ystäviensä kohtalona oli ollut jokin mystinen tapahtuma ja hän toden totta vielä joku päivä vielä selvittäisi sen. Hotelli menestyi hyvin alkaneen muuttoliikkeen ansiosta ja pian Russelia ei enää tarvittu sen pyörittämisessä.

Professori Boscon työilmoitus lehdessä vaikutti loistavalta mahdollisuudelta toteuttaa Euroopan matka taloudestaan tarkalle Russelille. Ja olihan palvelusammatti ja laukkujen kantaminen tuttua jo entuudestaan. Tämän työtarjouksen varjolla Russell jätti sukulaisensa hoitamaan hotellia ja matkustaa Eurooppaan.

Page last modified on December 11, 2008, at 10:19 AM